Tiedotteet korona

< Takaisin

Oulun kaupunki kohdentaa koronan tartunnanjäljitystä sairaanhoitopiirin linjauksen mukaisesti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin 22.2.2022 tekemän linjauksen mukaisesti positiivisen testituloksen saaneen henkilön kanssa samassa taloudessa asuvat oireettomat henkilöt voivat liikkua normaalisti kodin ulkopuolella riippumatta heidän rokotussuojastaan. Tämän johdosta Oulun kaupunki ei enää määrää 24.2.2022 päivänä tai sen jälkeen koronatestissä käyneen ja siitä positiivisen testituloksen saaneen henkilön kanssa samassa taloudessa asuvia perheenjäseniä karanteeniin.

Oulun kaupunki ei myöskään määrää enää eristykseen henkilöitä, joiden kohdalla taudin leviäminen voidaan estää normaalin sairauspoissaolokäytännön mukaisesti. Eristykseen tai karanteeniin voidaan edelleen määrätä henkilöitä sosiaali- ja terveysalan yksiköissä.

Jos sinulla on testillä todettu koronavirustartunta, jää kotiin sairastamaan, kunnes oireiden alusta on kulunut vähintään viisi vuorokautta. Jos sinulla on oireita vielä viidentenä vuorokautena tai sen jälkeen, pysy kotona, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta. Koronalle altistuneita perheenjäseniä suositellaan välttämään omaehtoisesti kodin ulkopuolisia kontakteja ja jäämään kotiin sairastamaan, jos oireita ilmenee.

Virallisella testillä todetun koronavirustartunnan saaneille lähetetään toimintaohjeet tekstiviestillä. Oulun kaupungin tartunnanjäljitys on puhelimitse yhteydessä ainoastaan 70 vuotta täyttäneisiin ja sitä vanhempiin henkilöihin, raskaana oleviin ja kuuden viikon sisällä synnyttäneisiin henkilöihin, sekä sosiaali- ja terveysalan yksiköihin ja työntekijöihin, jotka ovat saaneet virallisesta koronatestistä positiivisen tuloksen.

Katso lisätiedot: www.ouka.fi/karanteeni

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona