Pääkirjaston peruskorjaus vuosina 2023–2025

 

Oulun pääkirjastossa tehdään peruskorjaus vuosien 2023–2025 aikana. Pääkirjaston tyhjentäminen aloitettiin jo keväällä 2022 ja se suljettiin saman vuoden elokuussa. Pekurin kirjasto Pekurin kauppakorttelissa avattiin syyskuussa 2022 ja siellä tarjotaan keskustan kirjastopalvelut peruskorjauksen ajan. Pekurin kirjastossa on kirjojen ja muun lainattavan aineiston lisäksi myös Digiverstas. Musiikkikirjastopalvelut ovat siirtyneet Karjasillan kirjastoon

Oulun pääkirjasto muuttuu peruskorjauksen myötä keskustakirjastoksi ja talon uusia palveluja suunnitellaan jo osana hankeselvitystä. Uuden keskustakirjaston tiloissa tulee toimimaan myös muun muassa lasten kulttuurikeskus.

Keskustakirjaston suunnittelusta vastaa JKMM Arkkitehdit. Heidän kädenjälkensä näkyy muun muassa Kirkkonummella kirjasto Fyyrissä sekä Seinäjoen ja Turun pääkirjastoissa.

 

Mikä on keskus­ta­kirjasto?

  • Keskustakirjasto rakentaa Oulua sivistyksen kautta
  • Keskustakirjasto tukee sosiaalista hyvinvointia ja luo ihmisten, kulttuurin, tiedon, oppimisen ja elämysten kohtaamistilan.
  • Keskustakirjasto antaa mahdollisuudet tiedon luomiselle ja kurkottaa tulevaisuuden palveluihin tuomalla asiakkaiden kokeiltavaksi uusimman teknologian.
  • Keskustakirjasto on elävä tila, jossa kuntalainen voi tuntea olonsa kotoisaksi, kehittää itseään omatoimisesti tai erilaisten kurssien ja tapahtumien kautta. Asiakas voi varata työskentelytilan tai järjestää itse vaikka neulontapiirin.
  • Keskustakirjasto on monilukutaidon ydin, jossa asiakas voi kuunnella, katsoa ja lukea.
  • Keskustakirjasto on kestävän kehityksen airut. Keskustakirjasto on ostoskeskuksen ekologinen vastakohta. Paikka, jossa voit olla ostamatta mitään, mutta samaan aikaan viihtyä ja viettää aikaa ystävien kanssa.

Oulun kulttuu­ri­strategia 2030, Oulun kaupunki:

"Peruskorjausten yhteydessä kaupungin keskeiset kulttuuritilat ja konseptit päivitetään vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Tiloista keskeisimpinä keskustakirjasto luo oppimisen ja elämysten kohtaamistilan."

Pääkirjaston rakennushistoriaselvitys (pdf)

Kohti keskustakirjastoa – pääkirjaston hankeselvitys (pdf)

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunto hankeselvityksestä 28.9.2021 (pdf)