Ajankohtaista

< Takaisin

Ilmainen Uniikki Oulu -seikkailupeli avautuu pelaajille heinäkuun ajaksi

Ouluun avautuu heinäkuun ajaksi elämyksellinen kaupunkiseikkailupeli, jossa pelaajien päättelytaito ja Oulu-tietoisuus joutuvat koetukselle. Pelaajat pääsevät myös vaikuttamaan siihen, miltä huomisen Oulu voisi näyttää.

Uniikki Oulu Seikkailupeli on käyttäjilleen ilmainen ja avoinna kaikille innokkaille koko heinäkuun (1.-31.7.2022) ajan. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan lisäksi yhteistyökumppaneiden tarjoamia huikeita palkintoja, kuten mansikkalaatikoita sekä pääsylippuja Oulun teatteriin, Oulu Sinfoniaan, Oulun taidemuseoon ja Tietomaahan!

Seikkailupelin viihtyisä reitti kulkee läpi Oulun historiallisten paikkojen sekä merellisten maisemien, ja peli sopiikin mainiosti niin yksin kuin ystävienkin kanssa pelattavaksi.

Noin neljän kilometrin mittainen reitti alkaa Rotuaarilta ja päättyy Snellmanin puistoon. Reitin kiertämiseen on hyvä varata ainakin pari tuntia kesäistä seikkailuaikaa. Reitille pelaaja tarvitsee mukaansa vain älypuhelimen ja asteen verran uteliaamman asenteen! Peli on pelattavissa suomeksi tai englanniksi.

Seikkailupeli sopii koko perheelle ja tarjoaa upean mahdollisuuden tutustua kesäiseen Ouluun sekä viettää aikaa yhdessä!

 

Tarkemmat peliohjeet ja tapahtumasivu verkossa: https://www.oulu.fi/fi/tapahtumat/uniikki-oulu-seikkailupeli

Uniikki Oulu Seikkailupeli on suunniteltu yhdessä Oulun kaupungin, Oulu2026-hankkeen ja Oulun Liikekeskuksen kanssa. Päättelytaitoa, Oulu-tietoisuutta sekä heittäytymistä testaavien rastien lisäksi pelaajat pääsevät osallistumaan Oulun kaupunkikehittämiseen sekä kurkistamaan uniikin Oulun tulevaisuuteen.

Peli on ensimmäisen kerran julkaistu ja ollut pelattavissa kesäkuussa 2022 osana UNIC CityLabs-festivaalia, jossa kahdeksan eurooppalaisen yliopiston tutkijat, opiskelijat ja yhteistyökumppanit ratkoivat yhdessä jälkiteollisten kaupunkien tulevaisuuden kysymyksiä.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: projektipäällikkö Henna Määttä (+358294483656) sekä projektisuunnittelija Annina Vahera-Chibnik (+358294487420).

 

Mikä on Eurooppa-yliopisto UNIC?

Eurooppa-yliopistot ovat EU-maiden korkeakoulujen verkostoja, jotka toimivat yhdessä opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden ja ympäröivien yhteiskuntien hyväksi. UNIC-verkostoon kuuluu kahdeksan yliopistoa eri puolilta Eurooppaa, jotka yhdessä keskittyvät edistämään koulutusyhteistyötä sekä ratkomaan jälkiteollisten jäsenkaupunkien haasteita. Oulussa tämä muutos kytkeytyy väestönkasvuun ja uudenlaisiin kaupunkikehittämisen mahdollisuuksiin.

 

Jakolinkki