Palvelutakuu - Varhaiskasvatus - Oulun kaupunki

Palvelutakuu

Sivistys- ja kulttuurilautakunta on lakkauttanut varhaiskasvatuksen palvelutakuun 1.1.2022 alkaen. Sitä ennen tehdyt sopimukset ovat voimassa sopimuksen päättymiseen saakka.

Isyysrahakauden ajalta ei peritä varhaiskasvatusmaksua siitä lapsesta, jonka vuoksi ollaan isyysvapaalla (varhaiskasvatuslaki 11a §). Vanhemmille sisaruksille ei tarjota maksutonta poissaoloa. Isyysrahakauden poissaoloista perheen tulee olla yhteydessä päiväkodin johtajaan. Isyysrahakauden aikana perheellä ei ole oikeutta käyttää varhaiskasvatuspaikkaa siitä lapsesta, jonka vuoksi ollaan isyysrahalla. Lapsen sisaruksilla on oikeus käyttää varhaiskasvatuspaikkaa myös nuoremman sisaruksen poissaolon aikana.