Isokangas - Luontopolut ja suojelualueet - Ympäristö ja luonto - Ympäristö ja luonto - Oulun kaupunki

Isokankaan suojelualue

Kuva metsästä

Sanginjoen pohjoispuolella sijaitseva Isokankaan alue on suosittu retkeilykohde. Isokankaan n. 10 km pitkän retkeilypolun varrella on kaksi nuotiopaikkaa laavuineen. Toinen niistä sijaitsee Isokankaanjärven rannalla ja toinen Kummunkorven pohjoispuolella, kankaan reunassa. Nuotiopaikoille on polttopuutoimitus, mutta polttopuut saattavat ajoittain loppua. Tulenteon voit varmistaa ottamalla mukaan omia klapeja.

Esite 2020 Isokankaan ja Kalimeen polut 2020 (pdf)

Isokangas ja Kalimeenpolku kartalla

Ajo-ohje

Kuusamontieltä Vaalantielle, jota ajetaan n. 7 km ja käännytään vasemmalle Sanginjoentielle, jota ajetaan n. 12 km ja käännytään vasemmalle Isokankaan metsäautotielle, jonka laidassa sijaitsee alueen infotaulu.

Isokankaan alueen historiaa

Isokangas on osa Ruotsin kuninkaan Oulun kaupungille 1600-luvun alussa  lahjoittamaa maa-alauetta. Isokankaan metsiä hoidettiin aina 1990-luvulle saakka metsänhoitotoimenpitein.  Kaupungin yleiskaavassa, 1980-luvulla Isokankaalla oli suojeluvaraus harjumaiseman suojelemiseksi.  Kesällä 1987 kaupunginhallitus teki kaupunginvaltuuston aloitteesta lääninhallitukselle esityksen alueen rauhoittamisesta luonnonsuojelulain mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi. Lääninhallituksen päätöksellä (17.12.1987) rauhoitettiin yhteensä 331 hehtaarin suuruinen alue Isokankaan kaupungin omistamista maista. Osalla aluetta metsänhoitotoimenpiteet olivat edelleen sallittuja. Vuonna 2020 Isokankaan suojelualue laajennettiin 1100 hehtaarin kokoiseksi ja rauhoitusmääräykset päivitettiin. Keväällä 2021 alue siirtyi Metsähallituksen omistukseen.

Luonnonsuojelualueella on kielletty:

  • metsänhakkuu ja muut metsänhoitotoimet
  • ojien kaivaminen, maa-ainesten otto, kallioperän vahingoittaminen
  • rakennusten, rakenteiden teiden ja polkujen rakentaminen
  • kasvin ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen
  • luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen, pesien vanhingoittaminen sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen keräämistä varten
  • moottoriajoneuvolla liikkuminen
  • kaikenlainen muu toiminta, joka muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti luonnonoloihin tai eliölajien säilymiseen

Alueella on sallittu:

  • marjojen ja hyötysienten poiminta
  • metsästys ja kalastus sekä rauhoittamattomien eläinten pyydystäminen maanomistajan päättämällä tavalla
  • hoitaa ja käyttää (myös moottoriajoneuvolla) olemassa olevia teitä ja moottorikelkkauria
  • rakentaa ja kunnostaa alueen virkistyskäyttöä palvelevia rakennuksia, rakennelmia, polkuja
  • järjestää maanomistajan luvalla suunnistuskilpailuja, koirakokeita ja vastaavia maastoharjoituksia siten, ettei niistä aiheudu haittaa luonnon monimuotoisuudelle
  • vieraslajien poisto
  • ennalistamistoimenpiteet luonnonsuojeluviranomaisen hyväksymän suunnitelman mukaan

Rauhoitusmääräysten tavoitteena on alueen luonnon, maiseman sekä retkeily- ja virkistyskäytön edellytysten turvaaminen. Säännöt sallivat tavanomaisen retkeilyn, sienten ja marjojen poiminnan sekä kalastuksen. Sijaintinsa ja tiestönsä puolesta alueelle on helppo tulla, joskin piittaamaton autoilu ja autojen paikoitus aiheuttaa alueen herkän metsäkasvillisuuden kulumista.


Maaperä ja kasvillisuus

Oulun seudun oloissa Isokangas on merkittävin säilynyt harjumuodostelma, jota tuuli ja rantavoimat ovat aikojen kuluessa muovanneet. Alueen maaperä on enimmäkseen mannerjäätikön sulamisvaiheessa virranneiden mahtavien jäätikköjokien lajittelemaa ainesta, mm. hiekkaa. Ajasta, jolloin meri huuhteli Isokankaan reuna-alueita, ovat muistona pitkänomaiset rantamuodostumat, tuona aikana myös tuuli muovasi hiekasta dyynejä alueen merenpuoleiselle osalle.

Kuva kanervasta.Isokankaan kasvillisuus kuvastaa alueen kasvuolosuhteita, maaperää ja ilmastoa. Hiekkakankaiden metsätyyppi on enimmäkseen variksenmarja-, puolukka- ja variksenmarja–kanerva -tyyppiä (EVT ja ECT). Varttunut tasaikäinen puusto antaa alueelle selkeän ja vaikuttavan yleisilmeen. Kasvillisuuden karusta yleisilmeestä huolimatta metsä tuottaa täällä hyvin satoa: puolukka marjoo hyvin ja sienestäjä saattaa saada saaliikseen alkusyksyn sienistä herkullisinta, herkkutattia. Haperot ja kangasrouskut ovat myös metsän vakioantia Isokankaalla.

Alavimpien paikkojen soistumat ovat karuja kangas- ja isovarpurämeitä, Isokankaanjärven koillispuolen suo on aikoinaan ojitettu. Suovarvuista näkyvimmät ovat tuoksuva, ikivihreä suopursu ja lehtensä pudottava juolukka. Myös puolukka ja etenkin korpimaisemilla laikuilla mustikka kuuluvat kenttäkerroksen varvustoon.

Isokankaanjärvi on tummavetinen ja suokantainen pienehkö humusjärvi. Rantoja kiertää hyllyvä umpeenkasvureunus ja saravyö. Kasvisto järvellä on tyypillisen vähälajinen, näkyvimpänä kelluslehtisiin kuuluva ulpukka.

 

 

Eläimistö

Kuiva kangas ei tarjoa ravintoa tai suojapaikkoja kovin monipuoliselle eläimistölle. Kuivalla kankaalla esiintyvien eläinlajien yksilömäärät eivät myöskään ole suuria. Parhaiten Isokankaan jäkäläkankailla viihtyisivät porot, joita sinne vaeltaa hieman pohjoisempana sijaitsevilta poronhoitoalueilta. Koska alue ei ole varsinaista poronhoitoaluetta, poromiehet vievät vuosittain sinne tulleet porot pois.

Kuva oravastaHirvet käyttävät Isokangasta jossain määrin talvehtimisalueena. Siellä olevat männyntaimikot tarjoavat hirville ravintoa talvisaikaan, kesällä ne oleskelevat luonnonsuojelualueen reunamilla, missä kasvillisuus on rehevämpää. Jäniksiä sekä oravia tavataan Isokankaalla, vaikkei kuiva kangas olekaan niiden mieluisimpia elinympäristöjä. Myös kettuja oleskelee Isokankaalla. Hiekkainen maaperä tarjoaa niille oivat mahdollisuudet kaivaa pesäluolia. Pikkunisäkkäistä alueella elävät metsämyyrä ja metsäpäästäinen, mutta niidenkin kannat ovat harvat.

Yleisimpiä lintulajeja Isokankaalla ovat kirjosieppo, harmaasieppo sekä pajulintu. Koiraskirjosiepon tunnistaa vaaleasta vatsasta ja valkeasta siipipeilistä, selkäpuoli on musta. Naaraslintu on väritykseltään haaleampi. Kirjosiepon voi tunnistaa myös sen tavasta pyydystää hyönteisiä. Se istuu usein oksalla, jolta on hyvä näkyvyys ympäristöön. Oksaltaan se tekee lyhyen pyrähdyksen ohi lentävän hyönteisen perään ja palaa sitten takaisin samalle istumapaikalleen. Harmaasieppo käyttää samaa taktiikkaa hyönteisten pyydystämiseen. Se on nimensä mukaisesti selkäpuolelta harmaa, vatsapuoli on vaaleampi. Rinta harmaasiepolla on viiruinen. Kolmannen yleisen linnun, pajulinnun, tunnistaa parhaiten laulunsäkeestään, joka on peippomainen, mutta surumielisempi ja laskee loppua kohden. Itse lintu on selästä tasaisen vihertävä, vatsa on vaalea.

 


Kuva metsosta.Edellämainittujen lajien lisäksi tavallisia lintulajeja Isokankaalla ovat hömötiainen, metsäkirvinen, käpytikka, peipponen ja töyhtötiainen. Kuivien kankaitten tyyppilinnut, leppälintu ja kulorastas, kuuluvat myös linnustoon, vaikka eivät ole alueella kovin runsaita. Isokankaalla voi nähdä myös käenpiikoja, korppeja, järripeippoja sekä laulu- ja punakylkirastaita. Alueella esiintyvät kaikki kanalinnut. Koppeloita talvehtii Isokankaalla ja niillä on siellä erityisiä hakomispuita eli mäntyjä, joiden neulaset ovat mieluisampaa ravintoa kuin muiden puiden. Hakomismännyn tunnistaa tavallisesti harvemmasta latvuksesta.

Isokankaalla on vieraillut kuukkeleita sekä pohjantikkoja, joiden käynnistä on jäänyt merkiksi kuorittuja keloja. Petolinnuista on alueella nähty mm. kanahaukka ja mehiläishaukka. Helmi-, varpus- viiru- ja lapinpöllö sekä huuhkaja on myös tavattu Isokankaalla.